Verkkolehdet
Yritysmaailma
Teollisuusuutiset
Rakennusmaailma
Maa- ja metsätalous
Sosiaali- ja kuntatalous
Opintomaailma
Palvelut
Yhteystiedot
Jätä juttuvinkki
Pyydä tarjous
Teknologia 23 esittelee näkymiä teollisuuden tulevaisuuteen
Teknologia 23 kokoaa yhteen teollisuuden päättäjät, alan asiantuntijat ja yritykset Helsingin Messukeskukseen 7.–9.11.2023.
02.10.2023 | Teollisuus
Vuoden teollisuusteko 2023 -tunnustuksella palkittu Sandvik uudistaa teollisuutta insinööriluovuudella
Valtakunnallinen tunnustus jaettiin kolmatta kertaa Alihankinta 2023 -tapahtuman yhteydessä Tampereella 26. syyskuuta 2023.
26.09.2023 | Teollisuus
Suomessa toimii ainakin 1500 kriittisen teknologian yritystä – yritykset enimmäkseen kotimaisessa omistuksessa
Kriittistä teknologiaa yrityksissä edustavat esimerkiksi turvallisuus- ja mobiiliteknologiat.
21.09.2023 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
Teknologiateollisuudessa ei dramaattista pudotusta – osaajatarve säilynyt vahvana
Yritysten osaajatarve ja uuden henkilöstön rekrytoinnit ovat pysyneet kysynnän ja tuotannon heikkenemisestä huolimatta vahvoina.
20.09.2023 | Teollisuus
360 asteen näkymä yrityksen turvallisuusasioihin
Rego HSEQ-järjestelmä tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun laadun-, riskien- ja pätevyyksien hallintaan sekä osaamisen testaukseen.
19.09.2023 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
EduTecin palveluilla teollisuusyrityksille parempaa kilpailukykyä
EduTec Oy on koulutusyritys, joka keskittyy teknologia-alan Rekry- ja TäsmäKoulutuksiin, täydennyskoulutuksiin sekä yritysten kilpailukyvyn parantamiseen.
19.09.2023 | Teollisuus, Koulutus ja opiskelu
FRUSH 2024 goes to ecosystems
Ensi vuonna Forssassa perinteisesti järjestettävän FRUSHin keskeinen teema on ESG (Environmental, Social ja Governance).
19.09.2023 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
Tekoäly tuli muoviteollisuuteen
Muovituotteen muotoilussa tekoäly saattaa inspiroida ja antaa vinkkejä paitsi tuotannon, myös kysynnän suhteen.
19.09.2023 | Teollisuus
AMT Systems Oy – innovaatioita, modernisointeja ja tuottavuuden optimointia
Vuonna 1990 perustettu AMT-Systems Oy on pitkän linjan automatiikan asiantuntijayritys.
19.09.2023 | Teollisuus
Ecopulp Finland on ekologisen pakkaamisen suunnannäyttäjä
Ecopulp on erikoistunut sisäpakkausten suunnitteluun ja valmistukseen. Yritys suunnittelee, kehittää ja valmistaa muotoiltuja 3D-kuituvaloksia räätälöidysti.
18.09.2023 | Teollisuus
OT-Kumi Oy – suulakepuristettuja kumituotteita Suomesta
OT Kumi on panostanut kumituotteiden jatkojalostamiseen, johon liittyy mm. vuosi sitten investoitu vesileikkauslaitteisto.
18.09.2023 | Teollisuus
Suomalaisella kumiteollisuudella on edessään valoisa tulevaisuus
Globaaleista haasteista huolimatta Suomessa on kyetty ylläpitämään laadukasta kumituotantoa ja jopa investoimaan laatuun ja kapasiteettiin.
18.09.2023 | Teollisuus
Savon Automaatio Oy:n toimitusjohtaja Pasi Ikonen: "Teollisuusautomaatio mahdollistaa useiden erilaisten prosessien suoraviivaistamisen ja toimintojen tehostamisen"
Savon Automaatio Oy tarjoaa räätälöidyt automaatioratkaisut eri teollisuudenaloille laaja-alaisesti yhteistyörobotiikasta aina kokonaisiin tuotantolinjoihin.
18.09.2023 | Teollisuus
"Suomen teknologiahyppy" – kansanedustaja Limnéll ehdottaa teknologian maanpuolustuskurssia päättäjille
Teknologian vaikutukset ulottuvat kaikille elämänalueille ja sen ymmärtäminen on nyt välttämättömämpää kuin koskaan.
18.09.2023 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
Clever-järjestelmä automatisoi pientarvikelogistiikan
Ferrometal Oy:n kehittämät Clever-ratkaisut auttavat yrityksiä, jotka haluavat ottaa kaiken hyödyn irti automatisoidusta tilaus-toimitusketjusta.
18.09.2023 | Teollisuus
FinnSec 2023 -messut vastaa ohjelmallaan turvallisuusympäristön haasteisiin
FinnSec 2023 järjestetään 11.–12.10.23 ensimmäistä kertaa Turvallisuus 2023 -messujen kanssa.
16.09.2023 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
Kehittämistyö ei ole rakettitiedettä
Monipuolisesti yrityksiä heidän kehittämistarpeissaan auttavan HJP Kehitys Oy:n tarina ulottuu 1980-luvulle.
16.09.2023 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
Patenttikonsultointi Kangasmäki Oy tarjoaa teollisoikeudellisia palveluita jo 30 vuoden kokemuksella
Patenttikonsultointi Kangasmäki Oy on 1993 perustettu patenttitoimisto, joka tarjoaa teollisoikeudellisia palveluita.
16.09.2023 | Yrityselämässä tapahtuu, Teollisuus
Ihmisläheistä palvelua teollisissa työkalutarpeissa yli 100 vuoden ajan
Globaalisti toimiva Kauppa Osakeyhtiö Oy palvelee paikallisesti ja yksilöllisesti asiakkaitaan teollisuuden työkalutarpeissa.
16.09.2023 | Teollisuus
Metallityö Vainio -yhtiöillä on pitkät perinteet ja paljon osaamista
Metallityö Vainio Oy:n ja Ysako Oy:n muodostama konserni toimii sopimusvalmistajana merkittäville kotimaisille kone- ja laitevalmistajille.
16.09.2023 | Teollisuus
Edellinen
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
…
35
Seuraava
Muita teollisuuden uutisia
Metsä Group aloittaa esiselvityksen Kuura-tekstiilikuitutehtaasta – uusi tehdas moninkertaistaisi sellun jalostusasteen Suomessa
28.03.2024 | Teollisuus
Joensuulaisen Carbonaiden teknologialla alennettiin sementin tarvetta betonissa
25.03.2024 | Teollisuus, Yrityselämässä tapahtuu
Metaversumit ovat kasvun mahdollisuus – Suomen pysyttävä kilpailussa mukana
06.03.2024 | Teollisuus
ESG-asiansa hyvin hoitavilla pk-yrityksillä selkeä kilpailuetu erityisesti teollisuudessa
04.03.2024 | Teollisuus
Mykon Oy on luotettava ja joustava asiantuntijapalveluiden tarjoaja
08.05.2024 | Teollisuus
Oulun Veden Viinivaara-hanke vedenhankinnan varmistamiseksi etenee
08.05.2024 | Teollisuus
Lahti Aqua tarjoaa vesihuoltopalvelut vastuullisesti ja toimintavarmasti jo yli sadan vuoden kokemuksella
08.05.2024 | Teollisuus
Oamk kouluttaa: tekniikan YAMK-tutkinnolla osaaminen ajan tasalle yrityslähtöisesti
07.05.2024 | Teollisuus, Koulutus ja opiskelu