Mielenterveyspalvelujen nykyinen rakenne ajaa psykologit yrittäjiksi. Kaikkea osaamista ei kuitenkaan saada käyttöön jäykkien ostopalvelujen ja kilpailutusten vaativien ehtojen vuoksi.

Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen näkee tämänhetkisessä mielenterveyspalvelujen järjestämisen tavassa useita epäkohtia, joista on haittaa niin palvelujen tarvitsijoille kuin niiden tarjoajillekin. Ongelmia löytyy sekä julkisista mielenterveyspalveluista että tavasta, jolla julkinen sektori ostaa palvelua yksityiseltä sektorilta.

– Hyvinvointialueet säästävät aktiivisesti yhä enemmän mielenterveyspalveluissaan. Psykologien vakansseja ei ole riittävästi julkisella puolella ja uusia avataan nihkeästi. Terveyskeskuksiin on vaikeaa rekrytoida uusia psykologeja, koska palkat eivät ole kilpailukykyiset. Lääkäreitä houkutellaan kovillakin tarjouksilla, mutta psykologeja jostain syystä ei. Vaikka mielenterveys näkyy juhlapuheissa, mutta käytännössä hoitoa saa helpommin murtuneeseen käteen kuin mieleen.

Lipsasen mukaan psykologien palkkaus ei vastaa työn vaativuutta. Työtä rasittavat erilaiset onnistumisen mittarit kuten potilasmäärän ja tehtyjen testien seuranta.

– Julkisella sektorilla työtä arvioidaan suoritteilla. Monet psykologit kokevat, etteivät he pysty tekemään työtään oman ammattietiikkansa perusteella. Tämä kaikki ajaa psykologeja yrittäjiksi, sillä yrittäjyys tietää vastuun lisäksi myös vapautta, Lipsanen kertoo.

Suuret yritykset voittavatusein kilpailutukset

Vaikka yrittäjyys houkuttelee yhä useammin psykologeja, yksin yrittävä psykologi jää herkästi väliinputoajaksi. Hyvinvointialueiden ostopalvelut suosivat suuria yksityisiä lääkäriasemia ja psykologikeskuksia. Suuret yritykset voittavat herkästi myös Kelan kuntoutuspalvelujen kilpailutukset, sillä yksittäinen ammatinharjoittaja ei yleensä pysty vastaamaan kilpailutusten ehtoihin. Ontuvat ostopalvelut ja suuria toimijoita suosivat kilpailutukset syrjivät yksin yrittäviä psykologeja.

– Ostopalvelujen ja kilpailutusten ehdot lähtevät herkästi one size fits all -ajattelusta. Kaikilta kilpailutukseen osallistuvilta saatetaan vaatia korkean hintaluokan vastuuvakuutusta. Vakuutus voi olla yksityisyrittäjän toimintaan nähden täysin ylimitoitettu. Yrittäjältä saatetaan vaatia myös tiettyjä suoritteita, tietynlaisia tiloja ja erityistä tietojen tallentamistapaa. Ehdot eivät useinkaan sovi pienyrittäjälle, kertoo Lipsanen.

Kelan kuntoutuspalvelujen kilpailutuksissa Lipsasta ovat kummastuttaneet laatupisteet. On sinänsä hienoa, että palveluntarjoajien laatua arvioidaan, mutta pisteiden saamiseen liittyy ongelmia.

Psykologit eivät esimerkiksi saa psykologian perusopinnoista laatupisteitä, koska opinnot ovat osa tutkintoa. Muut ammattiryhmät taas saavat pisteitä, jos psykologian opinnot on suoritettu oman tutkinnon jälkeen. Sama koulutus ei saisi tuottaa eri määrää laatupisteitä.

Palvelua halutaan halvalla

Koska hyvinvointipalveluiden hartiat mielenterveyspalvelujen järjestämisessä ovat olleet kapeat, ne ovat tottuneet korvaamaan lakisääteisiä palvelujaan entistä enemmän ostoilla yksityiseltä sektorilta. Lipsanen uskoo tavan jatkuvan sote-palveluiden järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueillekin. Ilman runsaita ostopalveluita julkinen sektori ei pysty vastamaan kovaan kysyntään. Yrittäjien kannalta ongelmana ovat liian alhaiset ostopalvelujen hinnat.

– Kuntien ostopalveluista maksamat hinnat eivät ole vertautuneet edes hyvinvointialueen omaan tuotantoon eivätkä yrittäjien kulut tule huomioiduiksi. Kunnat ovat lisäksi suosineet palveluseteleitä suorahankintojen sijaan. Kun hyvinvointialue antaa potilaalle maksusitoumuksen tietyn palvelun hankkimiseksi kunnan ennalta määrittelemään arvoon asti, potilas ei välttämättä saa tarvitsemaansa apua. Palveluntuottajat eivät voi tuottaa palvelua niin matalalla hinnalla, Lipsanen kertoo.

Ostettava palvelu on usein määritelty ahtaasti. Lipsanen vertaa tilannetta siihen, että potilaan jalka kaipaa leikkausta ja tämä saa palvelusetelin lääkärille. Lääkäri ei voisikaan leikata jalkaa, vaan antaisi kainalosauvat ja purkin särkylääkettä. Asiakas ei saa omaan tilanteeseensa sopivaa apua.

Hyvinvointialueille tarvittaisiinkin kipeästi psykologeja, jotka seuraisivat palvelun tarvetta reaaliaikaisesti ja tekisivät arvion potilaan hoidon tarpeesta mahdollista palveluseteliä varten.

Lähde Content House, teksti Liisa Kosonen, kuva Patrik Pesonen